
SWISS MADE -merkki kellotaulussa
Swiss Made –merkki kellossa kertoo premium laadusta. Siitä, että kello on valmistettu virallisia Swiss Made säännöksiä noudattaen traditionaalisen sveitsiläisen kellonvalmistuksen hengessä.
Suojatakseen hyvämaineisen SWISS MADE -merkin käyttöä on Swiss Confederation määritellyt kellojen osalta, että voidakseen tulla kutsutuksi Swiss Made tulee kellon koneiston olla koottu ja sen käynnin tarkastettu Sveitsissä. Sama koskee myös itse muuta kelloa; kellon tulee olla koottu ja sille tehdyn tarkastuksen suoritettu Sveitsissä. Lisäksi molempien osalta kellon/koneiston arvosta 60 % pitää tulla Sveitsistä. Kaikki edellä mainittu koskee myös lupaa käyttää punaisella pohjalla olevaa valkoista ristiä kelloissa.
Kaikissa välittämissäni SWISS MADE -kelloissa käytetään ainoastaan tunnettujen ja korkealuokkaisten sveitsiläisten koneistovalmistajien (Ronda, Sellita) koneistoja.
Sveitsiläisen kellonvalmistuksen taustaa asiasta enemmän kiinnostuneille
Kellonvalmistuksen historia Sveitsissä juontaa juurensa 1500-luvulle, jolloin Geneven alueelle tuli valtava määrä pakolaisia, mm. taitavia kultaseppiä Ranskasta, jotka joutuivat kotimaassaan uskonsa vuoksi sorretuksi. Uskonpuhdistuksen aikaan päätään nostanut kalvinismi painotti yksinkertaisuutta, jolloin rikkautta ei saanut näyttää ja korujen käyttö väheni olemattomiin. Taitavat kultasepät joutuivat opettelemaan uuden taidon ja alkoivat korujen sijaan valmistaa kannettavia kelloja. Kellonvalmistus levisi nopeasti ympäri Sveitsiä kun myös Jura-vuoristossa asuvat maanviljelijät alkoivat talven hiljaisina aikoina valmistaa kelloja. 1800-luvulla Sveitsistä oli tullut maailman tärkein kellojen valmistajamaa.
Ns. ”kvartsikriisi”1970-luvulla laittoi perinteisen mekaanisen sveitsiläisen kellonvalmistuksen polvilleen. Japanilaisten esittelemien kvartsikellojen tarkkuus oli yli 100 kertaa suurempi kuin mekaanisten kellojen tuolloin ja kvartsikellojen hinta oli lisäksi erittäin halpa. Kvartsikellot valtasivatkin nopeasti alaa maailmalla ja lähes puolet sveitsiläisistä kellomerkeistä kuoli. Lähes kaikki ajattelivat, että perinteisen mekaanisen kelloteollisuuden loppu oli tullut. Jäljellä olevat sveitsiläiset toimijat uskoivat kuitenkin omaan asiaansa ja jatkoivat kellojen mekaniikan ja ominaisuuksien kehittämistä, josta syystä tänä päivänä sveitsiläiset kellot ovatkin kuuluisia korkeasta laadustaan ja käsityöstä. Sveitsiläisyydestä on jälleen tullut arvostettu ja haluttu ominaisuus jota tukee myös yleisesti nähtävissä oleva mekaanisten kellojen suosion valtava kasvu.